Ompelija Johanna Paatola

Olen ompelija Johanna Paatola. Olen tehnyt ja suunnitellut vaatteita koko ikäni pikkutytöstä asti. Ompelimo Johanna Paatola on vaatettanut lukuisia ihania naisia jo yli 28 vuoden ajan. Kiitos siitä kuuluu juuri teille, kaikille ihanille asiakkailleni, joita minun on ollut ilo auttaa vaatepulmissanne.

Olen valmistunut artenomiksi Kuopion Muotoiluakatemiasta vuonna 1994. Jo seuraavana vuonna perustin oman ompelimon. Tekemällä oppii aina lisää. Tätä intohimoa toteutan jatkuvasti myös vapaa-ajallani. Kankaanvärjäys ja kankaanpainanta, erilaiset kirjontatekniikat ja niiden vastapainoksi monet muut käsillä tekemiseen liittyvät harrastukset kuuluvat tiiviisti elämääni.

Olen sitä mieltä, että jokanaisen oikeuksiin kuuluvat kauniit, mukavat ja toimivat vaatteet. Siksi kiinnitän paljon huomiota kaavoitukseen ja vaatteen istuvuuteen sekä materiaalin laatuun. Autan mielelläni asiakkaitani oikean kankaan valinnassa, sillä materiaalilla on iso merkitys hyvässä vaatteessa.

On aina iso ilo saada valmistaa jotain kaunista ja mieluista pidettävää sellaiselle henkilölle, joka on vaikkapa kuvitellut, että ”minulle ei sovi mekot”. Sopimattomuuden tunne johtuu kuitenkin siitä, että kaupan valikoimista ei ole löytynyt hänen vartalolleen oikein kaavoitettuja vaatteita. Mittatilaustyö tekee mahdolliseksi sellaisen, mitä valmisvaatteet eivät pysty tarjoamaan. 

Tutustu kaikkiin ompelupalveluihini sivuillani ja ota yhteyttä!